Fantasiakauhu Backwood Madness kertoo metsän hirviöiden näkökulman tarinan, jossa ihmisten ja olentojen välinen väkivalta synnyttää kostojen kierteen.
Suomen kunnianhimoisimpiin tehostemaskeerauselokuviin lukeutuva Backwood Madness saa ensi-iltansa kotimaassa perjantaina 22. elokuuta. Elokuva yhdistää fantasiaa, kauhua ja sotaseikkailua tavalla, jota suomalaisessa elokuvassa on harvoin nähty.
Lue myös: Taival, jota ei voi pysäyttää – The Long Walk on vuoden armottomin elokuva
Metsän olennot ja ihmisten sodat
Elokuvan tarina sijoittuu maailmaan, jossa metsien shamaanit, hiidet ja peikot elävät rinnakkain ihmisten kanssa – mutta rauha on särkyvä. Kun ihmisten sodat ulottuvat metsän laidoille, seurauksena on väkivallan kierre, jossa metsän olennot ja ihmiset kostavat toinen toisilleen yhä brutaalimmin.
Keskelle tätä kaaosta syntyy lapsi, joka on puoliksi peikko ja puoliksi ihminen. Hänessä saattaa piillä avain metsän järkkyneen tasapainon palauttamiseen.
– Halusin tehdä fantasiakauhun, jossa asioita käsitellään enemmän hirviöiden näkökulmasta, niin että ihminenkin voi olla paha, toteaa elokuvan ohjannut Ari Savonen.
Kymmenen vuoden projekti
Backwood Madness on Ari Savosen esikoisohjaus. Indiepiireissä tunnettu Savonen on tehnyt elokuvan pitkälti omin voimin, vastaten itse muun muassa sen näyttävistä tehostemaskeerauksista. Elokuvan tekoon kului aikaa yli kymmenen vuotta.
Käsikirjoituksesta vastaavat Savosen lisäksi Aleksanteri Jaakkola, Janne-Markus Katila ja Jari Manninen. Jaakkola ja Manninen nähdään myös elokuvan päärooleissa.
Laaja näyttelijäkaarti ja musiikin erikoisvieraat
Elokuvassa esiintyy joukko kotimaisia genre-elokuvien konkareita. Näyttelijöinä nähdään muun muassa Toni Kandelin, Aleksanteri Jaakkola, Jari Manninen, Roope Olenius, Sami Huhtala, Pekka Lehtosaari, Jarmo Koski, Jukka Hautajärvi, Ari Karhunen, Niina Ylipahkala, Jarmo Pukkila ja Kristian Aho.
Mukana on myös metallimusiikin tunnettuja nimiä: Korpiklaanin Jonne Järvelä ja norjalainen Mortiis eli Håvard Ellefsen tekevät roolit valkokankaalla.
Musiikista vastaa Jussi Huhtala, ja äänimaailmaa täydentävät kasari- ja ysärilapsille tutut animaatioäänet, kuten Antti LJ Pääkkönen, Jarmo Koski ja Pekka Lehtosaari.
Kuvattu ympäri Suomen – kansainvälinen kiertue edessä
Elokuvan ovat kuvanneet Esa Jussila ja Mikkö Löppönen. Kuvaukset ovat ulottuneet ympäri Suomen: Saarijärveltä Seinäjoelle ja Porvoosta Kouvolaan.
Tuotannosta vastaa kontiolahtelainen SF Media Oy ja kotimaan levityksestä Bright Fame Pictures. Kansainvälisestä levityksestä huolehtii Bright Fame Pictures yhteistyössä Fizz-e-Motionin kanssa. Syksyllä Backwood Madness nähdään jo muun muassa Berliinin Obscura Filmfest -tapahtumassa, joka keskittyy genre-elokuviin.
Elokuvan virallinen traileri on nyt julkaistu.
Lue lisää ajankohtaisia uutisia elokuvista!