”Deliver Me from Nowhere” kertoo Nebraskan synnyn ja Springsteenin sisäisen matkan

Deliver Me From Nowhere kertoo, kuinka Bruce Springsteenin karu ja aavemainen albumi Nebraska syntyi nuoren artistin taiteellisen murroksen hetkellä.

20th Century Studios tuo valkokankaille elokuvan Springsteen: Deliver Me from Nowhere, joka kertoo Bruce Springsteenin vuonna 1982 julkaistun Nebraska-albumin taustatarinan. Elokuva saa Suomen ensi-iltansa syksyllä 2025 – yksinomaan elokuvateattereissa.

Elokuvan pääroolissa Springsteeniä näyttelee The Bear -sarjasta tuttu Jeremy Allen White. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Scott Cooper, joka pohjaa teoksensa Warren Zanesin kirjaan Deliver Me from Nowhere.

Lue myös: Kotimainen elokuvavuosi 2024: katsojamäärät kasvoivat, rahoitus keskittyi fiktioon

Rehellinen tunneilmaisu valkokankaalla

Ohjaaja Scott Cooper kuvailee projektia henkilökohtaiseksi ja syvästi muuttavaksi.

– Springsteen-elokuvan tekeminen oli minulle syvästi merkityksellinen kokemus. Pääsin sukeltamaan taiteilijan sielunmaisemaan ja näkemään läheltä hänen musiikkinsa taustalla olevan haavoittuvuuden ja voiman. Elokuvan tekeminen tuntui matkalta muiston, myytin ja totuuden halki. Suurin etuoikeus oli saada tuoda tämä rehellinen tunneilmaisu valkokankaalle – ja kokemus muutti minua. Olen syvästi kiitollinen Bruce Springsteenille ja Jon Landaulle siitä, että sain mahdollisuuden kertoa heidän tarinansa, Cooper kertoo.

Matka nuoren muusikon sisimpään

Nebraska äänitettiin Springsteenin makuuhuoneessa New Jerseyssä yksinkertaisella neliraitanauhurilla. Se oli karu, akustinen ja aavemainen levy, joka poikkesi hänen aiemmasta tuotannostaan. Levy heijasti nuoren muusikon sisäistä kamppailua menestyspaineiden ja menneisyyden kanssa – ja se merkitsi taiteellista ja henkilökohtaista käännekohtaa hänen elämässään.

Elokuva sukeltaa tämän albumin syntyprosessiin, jossa kadonneet sielut etsivät syytä uskoa tulevaan.

Laaja näyttelijäkaarti tukee pääosaa

Jeremy Allen Whiten rinnalla nähdään muun muassa Jeremy Strong Springsteenin pitkäaikaisena managerina Jon Landauna, Paul Walter Hauser Mike Batlanina, Stephen Graham Springsteenin isänä Dougina, Odessa Young Fayena, Gaby Hoffman äiti Adelena, Marc Maron Chuck Plotkinina ja David Krumholtz Columbia Recordsin johtajana Al Tellerinä.

Elokuvan ovat tuottaneet Scott Cooper, Ellen Goldsmith-Vein, Eric Robinson ja Scott Stuber. Vastaavina tuottajina toimivat Tracey Landon, Jon Vein ja Warren Zanes.

Lue lisää ajankohtaisia uutisia elokuvista!

Suosituimmat artikkelit
Viimeisimmät artikkelit