Joey Palmroosin ohjaama Delivery Run -elokuva esittelee trailerissaan hengenvaarallisen takaa-ajon. Lapissa kuvattu trilleri saa Suomen ensi-iltansa marraskuussa.
Joey Palmroosin ohjaama ja kansainvälistä huomiota herättänyt trilleri Delivery Run on julkaissut virallisen trailerinsa. Lapissa kuvattu elokuva saa Suomen teatteriensi-iltansa 5. marraskuuta 2025.
Lue myös: John Websterin dokumentti Palava maa vie suomalaiset pelastajat Portugaliin
Lumimyrskyn keskellä käynnistyy tappava takaa-ajo
Elokuvan tarina vie katsojat Minnesotan talvisiin maisemiin, joissa ruokalähetti joutuu hengenvaarallisen takaa-ajon kohteeksi. Vainoajaksi paljastuu lumiauraa kuljettava mies, jonka pysäyttäminen näyttää mahdottomalta.
Pääroolissa nähdään brittiläinen Alexander Arnold, joka on aiemmin esiintynyt muun muassa elokuvissa Yesterday, The Outpost ja The Last Breath. Suomalaista väriä tuo Jussi Lampi muiden näyttelijöiden rinnalla.
Kansainvälinen menestys jo ennen ensi-iltaa
Delivery Run -elokuva on Arctic Renegades -tuotantoyhtiön toinen kokopitkä elokuva. Joey ja Dora Palmroosin perustama yhtiö on onnistunut nostamaan suomalaislähtöisen indie-elokuvan kansainväliseen valokeilaan. Teos voitti jo kaksi pääpalkintoa Cannesin Marché du Film -tapahtuman Frontières Buyers Showcase -kilpailussa ja saa Espanjan ensi-iltansa arvostetuilla Sitgesin elokuvajuhlilla.
Elokuvan levitys laajenee syksyn aikana Pohjois-Amerikkaan ja useisiin Euroopan maihin.
Ohjaajan sanoin: sinnikkyyden todiste
Joey Palmroos kertoo, että projekti oli hänen tähänastisen uransa suurin haaste.
– Elokuva oli ehdottomasti oman tähän astisen uran suurin haaste ja sen eteen laitettiin kaikki likoon niin fyysisesti, henkisesti kuin taloudellisesti. Elokuvan saavutukset jo tähän mennessä on kova juttu Suomessa kuvatulle indie-leffalle ja ylpeänä voin sanoa, että elokuvan tavoite luoda Suomesta käsin, suomalaista luontoa ja ammattitaitoa hyödyntämällä elokuva isolle kansainväliselle näyttämölle ja yleisölle, on toteutunut.
Palmroos painottaa myös tekijän omaa vastuuta.
– Haluan tekemiselläni osoittaa, että jos haluaa päästä tekemään elokuvan, pitää ottaa ohjat omiin käsiin ja olla luova niin rahoituksen kuin muidenkin tuotannollisten ratkaisujen suhteen.
Hän kuvailee elokuvaa henkilökohtaisesti merkittäväksi virstanpylvääksi.
– Elokuva on itselleni todiste sinnikkyydestä ja periksiantamattomuudesta, joita tulen vaalimaan läpi koko uran, joka on tässä kohtaa vielä vasta alussa.
Lue lisää ajankohtaisia uutisia elokuvista!