Kaija Koon tarina elokuvaksi – Oona Airola astuu päärooliin

Kaija Koon elämäkertaelokuva saa ensi-iltansa helmikuussa 2026. Pääroolissa nähdään Oona Airola, ja ohjauksesta vastaa Selma Vilhunen. Kuvaukset alkavat elokuussa.

Kaija Koon elämästä ja urasta kertova draamaelokuva Kaunis rietas onnellinen saa ensi-iltansa 18. helmikuuta 2026. Elokuvan pääroolissa nähdään laulajana ja näyttelijänä tunnettu Oona Airola.

Elokuvan käsikirjoittaa Ilona Ahti ja sen ohjaa Selma Vilhunen. Dramaturgina toimii Paula Vesala. Tuotannosta vastaa Solar Films, ja elokuvan tuottavat Rimbo Salomaa, Anna Nuru, Markus Selin ja Jukka Helle. Elokuvan levittää Nordisk Film.

– Elämäni on ollut täynnä suuria tunteita ja tapahtumia, jotka eivät olisi minkään todennäköisyyden mukaan olleet mahdollisia toteutua. Tämä on ollut järjetön ja hullu reissu! Tässä olen pystyssä, hengissä ja valmis antamaan kanssakulkijoille selviytymistarinani. Koskaan ei ole liian myöhäistä mennä haaveita kohti – unelmat ovat saavutettavissa. Tämä elokuva on toivon kipinä, joka ei sammu. On pelottavaa antaa elämänsä muiden käsiin, mutta luotan huipputiimiin, joka kirkastaa ja tekee tarinastani ainutlaatuisen, Kaija Koo sanoo.

Lue myös: Vain elämää palaa syksyllä – mukana kahdeksan tähteä eri sukupolvista

Pop-ikonin selviytymistarina

Kaunis rietas onnellinen seuraa laulaja Kaija Kokkolan elämää ja uraa, mukaan lukien hänen läpimurtonsa 1990-luvulla, jolloin hänestä tuli yksi Suomen suosituimmista iskelmäpop-artisteista. Elokuva kuvaa musiikin tekemistä, hittien kuten Kuka keksi rakkauden tuomaa nousukautta, sekä loppuunmyytyjä keikkoja ja kultalevyjä.

Samalla elokuva näyttää myös artistin elämän varjopuolet: vaikean äitisuhteen, isän kuoleman, taloudelliset ongelmat, puolison alkoholismin, avioeron sekä ahdistuksen ja pelkotilat. Selviytymisteemainen tarina kuljettaa Kaijaa kohti itsevarmuutta ja vapautta.

Voimahahmo valkokankaalla

Oona Airola valmistautuu päärooliin kunnianosoituksena Kaija Koon merkitykselle suomalaisessa musiikkikentässä.

– Kaija on täysin ainutlaatuinen artisti. Mieletöntä, että meillä on Suomessa 62-vuotias naisartisti, joka rokkaa kaikkien tukat takaseinään Tavastiasta suurimpiin festariareenoihin. Hänessä yhdistyvät huumori, syvyys, herkkyys ja uskomaton vahvuus. Teemme työryhmän kanssa parhaamme kertoaksemme tarinan ihmisestä artistina sekä artistitarinan takana, Airola sanoo.

Idea sai alkunsa vuonna 2021

Elokuva sai alkunsa vuonna 2021, kun musiikkituottaja Asko Kallonen otti yhteyttä Solar Filmsin Rimbo Salomaahan. Salomaa kiinnostui ajatuksesta heti.

– Innostuin heti ajatuksesta ja tapasimme melko pian kolmistaan Askon ja Kaijan kanssa. Kävin Kaijan keikoilla ja tutustuimme toisiimme. Olin alusta asti inspiroitunut hänen persoonastaan, joka on erikoinen sekoitus suurta pop-diivaa ja haavoittuvaista etsijää. En missään vaiheessa epäillyt, etteikö hänen monivivahteinen elämänsä ja artistiuransa olisi kiinnostava aihe ja syy tulla kerrotuksi elokuvan keinoin. Aluksi pyysin mukaan käsikirjoittajaksi Ilona Ahdin, sitten ohjaajaksi valikoitui Selma Vilhunen, ja pääosaan Oona Airola. Heidän ympärilleen on rakentunut voittajatiimi, ja odotan mielenkiinnolla kuvauksia sekä valmista elokuvaa, Salomaa kertoo.

Kuvaukset alkavat elokuussa pääkaupunkiseudulla. Muita näyttelijöitä ja rooleja ei ole vielä julkistettu.

Lue lisää ajankohtaisia uutisia elokuvista!

Suosituimmat artikkelit
Viimeisimmät artikkelit