Seuraa meitä

Leffat

Ikoninen toimintasankari syntyy uudelleen – John Rambo kertoo alkuperätarinan

John Rambo
John Rambo kertoo legendaarisen toimintasankarin tarinan alusta asti.

Ikoninen toimintasankari palaa valkokankaalle, kun John Rambo -elokuva kertoo legendaarisen hahmon alkuperätarinan ennen First Bloodia.

John Rambo -elokuvan kuvaukset ovat käynnistyneet. Kyseessä on kauan odotettu alkuperäistarina ikoniseen toimintaelokuvasarjaan, ja pääosassa nähdään Noah Centineo. Elokuvan ohjaa Jalmari Helander.

John Rambo sijoittuu aikaan ennen First Blood -elokuvaa, joka loi yhden elokuvahistorian merkittävimmistä ja monitahoisimmista hahmoista. Elokuva esitettiin Suomessa elokuvateattereissa nimellä Taistelija. Tuotannosta vastaavat Millennium Media ja AGBO yhteistyössä Templeton Median kanssa. Elokuvan Pohjoismaiden oikeudet omistaa Mis.Label ja sen levittää Suomessa Cinemanse Oy.

Lue myös: Tarantinon verinen mestariteos viimein Suomeen – vain valkokankaalla

Noah Centineon lisäksi näyttelijäkaartiin kuuluvat Yao, Jason Tobin, Quincy Isaiah, Jefferson White sekä Tayme Thapthimthong. Elokuvaa kuvataan useissa kohteissa Thaimaassa, muun muassa Bangkokissa, Krabilla, Phang Ngassa ja Kanchanaburissa.

– Näin First Blood -elokuvan ensimmäistä kertaa 11-vuotiaana ja se muutti elämäni. Rambo ei ollut minulle vain elokuva. Se jätti pysyvän jäljen ja oli ratkaisevassa roolissa siinä, että päätin ryhtyä elokuvaohjaajaksi, Jalmari Helander kertoo.

– John Rambo vie meidät takaisin tarinan alkuun. Tämä on Rambo puhtaimmassa muodossaan – raaka ja aito. Se on selviytymistarina sitkeydestä, periksiantamattomuudesta ja menetetystä viattomuudesta. On kunnia olla mukana muovaamassa tarinan seuraavaa lukua, ja tuoda yleisö lähemmäs John Rambon matkan alkua. Teen elokuvaa syvällä kunnioituksella hahmoa ja sen perintöä kohtaan.

Helanderin mukaan John Rambon tarina jatkuu samalla fyysisellä intensiteetillä, joka aikanaan vangitsi yleisön ja kriitikot. Elokuva merkitsee uuden luvun alkua legendaarisessa franchise-sarjassa. AGBOn tuottaja Angela Russo-Otstot toteaa:

– On harvinainen mahdollisuus palata yhden pidetyimmän hahmomme pariin ja etuoikeus herättää hänet uudelleen eloon Noah Centineon ja Jalmari Helanderin käsissä.

Tuottajat Kevin King Templeton ja Les Weldon kertovat:

– Olemme hyvin tietoisia siitä kulttuuriperinnöstä, jonka Rambo-hahmo on jättänyt. Jalmari lähestyy tarinaa suurella kurinalaisuudella, ja Centineo pääosassa tuo mukanaan paitsi vahvan fyysisen läsnäolon myös syvällisen ymmärryksen hahmon vakaumuksesta ja motivaatiosta. Yhdessä tämä on erittäin vahva yhdistelmä.

Lue lisää ajankohtaisia uutisia elokuvista!

Lisää kategoriassa Leffat